Bigmouth
Big Mouth edustaa maailman uistinmuotoilun huippuosaamista.
Suomalainen muotoilija, Tani Muhonen, loi Nils Masterin
mallien alle uutta tyylisuuntaa edustavan vaapun. Tuotekehityksessä
hän yhdisti korkean teknologian ja kalastuksellisen
osaamisen. Big Mouthia kehitettiin niin akvaario-olosuhteissa
kuin kalavesillä. Vaappu hioutui lopulliseen malliinsa
täsmällisen tietokonemallinnuksen avulla.
Big Mouth on suunniteltu onnistuneesti sekä heitto-
että vetokalastukseen. Se muistuttaa hätääntynyttä
pikkukalaa sekä muotonsa että liikkeidensä
perusteella. Parhaimmillaan Big Mouth on hauen, ahvenen,
taimenen ja kirjolohen kalastuksessa. Ennen markkinoille
tuontia sitä testattiin menestyksellä erilaisissa
kalavesissä, aina Vantaanjoelta Saimaalle.
Big Mouthin erikoinen muoto, jossa
vesi kulkee vaapun läpi, antaa vieheelle erityisen
uintiliikkeen. Kaloja houkutteleva värähtelevä
värinä syntyy juuri siitä, että vesi
pääsee virtaamaan vaapun läpi. Samalla vaapun
läpi kulkeva reikä toimii uintilevynä.
Runkomateriaalina käytetään muovia.
•Värikartta