Jigger
Omintakeisesti suunniteltu ja muotoiltu Nils Master Jigger on jo muodostunut legendaksi kalastajien keskuudessa niin täällä Pohjolassa kuin muuallakin ja sopii niin pilkintään jäältä kuin avovesikalastukseenkin. Ensimmäinen Nils Master Jigger lanseerattiin vuonna 1973 ja vuosien saatossa Jigger-sarjamme on kasvanut kuuden eri kokoisen Jiggerin perheeksi, josta löytää sopivan pilkin jokaiselle saaliskalalle ahvenesta haukeen ja kuhaan, mutta myös taimenelle ja kirjolohelle.
Nils Master Jigger syntyi Kankaan veljesten oman pilkkiharrastuksen ja kokeilujen pohjalta ja se valmistetaan käsityönä Suomessa metalliseoksesta. Pilkki houkuttelee kalat iskemään uimalla kuin saalista tavoitteleva kala: kääntyen ja syöksähtäen takaisin lähtöpaikkaansa. Isoimmat Jigger-mallit sopivat mainiosti merelle pilkintään tai kesällä sisävesillä kuhalle, pienemmät ovat taasen lyömättömiä ahvenelle. Pienemmät pilkit maistuvat myös kirjolohelle, taimenelle ja harjukselle.
Kalevi Kankaan vinkit:
